Ässä-miähen kuulumiset


Uusi Ajatukseni.net blogi

8. Elokuu, 2009 klo 17:42 | Aihe: Yleinen

Vielä on kesää jäljellä…

Vaikka kamalan nopeasti on TÄMÄKIN kesä mennyt, mutta onneksi ei ihan vielä ohitse… :)  Taas on ollut taukoa blogikirjuuttelussa, mutta onneksi välillä vähän ystävät potkii persiille ja saa taas vähän aikaiseksi :)

Heinäkuun lopulla olikin meidän osalta toistaiseksi viimeinen leiri tänä vuonna, mutta ei taatusti anniltaan vähäpätöisin.  Kasvis eli Rouva Heizelwood oli kiinnittänyt meitä woodeja ja woodimielisiä treenamaan Belgialaisen Nick Vanneromin http://users.skynet.be/fb832255/  Lepaan kauniisiin maisemiin. 

Viikonloppu oli varsinaisen tehotreenin aikaa.  Perjantaina Ässän kanssa saavuttiin paikalle jo puolenpäivän maissa avainta kämppään hakemaan, ja siellä meitä olikin jo mun toinen kämppis, Tina, iloisena vastassa kerä Ilpo-miähen :) Toinen kämppis Jasmin, odottelikin jo huoneistossa ja näytti mihin voin slummini pystyttää = purkaa kassin :)

Siinä sitten hetki ihmeteltiin, ennenkuin itse maestro saapui perheineen Tellen kyytiläisenä. Kauaa ei Nick kerinnyt henkeään vetää kun jo aloitettiin treenaminen.

 Meidän omalta osalta aloitettiin treenaaminen siitä ongelmakohdasta, joka nosti päätään Vik-kokeen jälkeen… Koska usean treenin siihen asti, se ukko oli hyökännyt sieltä piilosta, niin taas tottuminen siihen vartiointiin osoittautui haasteelliseksi :/ Omalla maalimiehellä Ässä rupesi röyhkeilemään eli tönimään rintakehällään  maalimiestä vartioinnin aikana. Tähän tietty heti ruvettiin puuttumaan ja osoittamaan vartioinnin paikkaa uudelleen… Tästä tietty Nickille kerroin ja eka treeni tehtiin siten, että piilonkierron kautta vartiointiin… Noh varmasti treenit olivat jo auttaneet ja taisipa pikku-ukko olla vähän vieraskoreakin, koska tästä röyhkeilystä ei näkyny merkkiäkään :) 

Seuraavan kierroksen aikana olikin sitten taas pallit ruvenneet painamaan himppasen enemmän, joten nyt myös Nick näki  mitä Rolle-rotweiler joskus osaa tehdä :) Ei käynyt kyllä ihan yhtä röyhkeästi tuupaisemassa, kuin mitä on Arille tehnyt, mutta kuitenkin… Aika huomaamattomalla korjauksella sai Nickin kaltainen taitava maalimies paikan korjattua-ja palkattua oikeaikaisesti. Ja  tähänkin saimme häneltä hyvää ohjeistusta miten toimia oman maalimiehen kanssa. Hyvin ovat ohjeet ja neuvot sekä aikasempi treenaus auttaneet, sillä valmistautuminen ensimmäiseen koitokseen sujuu (kiitos Arin ja Jussin) erittäin hyvin… Tavoittena 98 pistettä, annetaan pari hallinasta ;)  Hihihiii, tänne asti kuuluu mutinaa…. :P

v_heizelwood-ace161vannerom-4921_dsc54101

 Mamman ponteva pikkumies :)

 

Perjantaina treenattiin kahdessa ryhmässä, eli ne ketkä jo päivällä pääsivät paikalle,  treenasivat ensin sen pari kiekkaa, ja illansuussa paikalle ehtineet treenailivat myöhemmin. No me himotreenarit (minä ja Tina) lähdettiin vielä oman ryhmän purujen jälkeen jälkeä tallomaan läheiselle rehupellolle, koska eihän sitä silloin jos on treenamaan tultu voi paikallaan istua ;)  Ilpo ja Ässä  tekivät molemmat kelpo työtä jäljellä, joten tästä oli hyvä jatkaa iltapalalle ja saunomaan :) Kiitos Tina vielä hyvistä vinkeistä :)

Seuraava päivä valkeni pilvisenä, mutta sateettomana, joten aamupalan jälkeen EHDOTTOMASTI taas pellolle ja jälkeä tallomaan :) Ässälle tein esineilmaisun parantamiseksi lyhyen, mutta ytimekkään jäljen usealla esineellä :) Tavoittena saada yhtä hienot esineilmaisut kuin treenikaveri Ilpolla :) Ihan ei siellä vieläkään olla, mutta kyllä se tästä :)

Jäljen jälkeen tottisteltiin pareittain, ja rohkeasti vain blodikaksikko meni kera luupäisten urostensa yhdessä ilmoittautumaan tuomari Artsille :O Tämä sujui molemman koirakon osalta niiiiiin loistavasti; ei merkkejään machoilusta!! JEI treenit ovat tuottaneet tulosta :)

Ja sitten taas c-osan pariin… Nyt oli koko porukka yhdessä ryhmässä ja olikin mielenkiintoista seurailla kaikkien suorituksia. Täytyy sanoa, että hyviä koiria on  kiva katsella,  rodusta riippumatta!! Myös niitä puikkonokkaisia pystykorvia ;) Terveisiä Juhalle ja Tomille :)

Meidän osalta tämä päivä käytettiin siihen, että saatiin Nickiltä vinkkejä hyppytekniikan parantamiseen. Nick otti Ässälle (ja muutamalle muulle) tyynyllä osan hypyistä, ja ainakin omani kohdalla huomasin miten koira joutuu eritavalla keskittymään tyynyyn puremiseen ja tätäkautta teki huomattavan parannuksen myös hihan kanssa… Tietty otettiin piilonkierto ja vartiointi sekä pako, jossa ei ollut huomauttamista KOIRAN OSALTA! Ohjaaja taas toisin oli himppasen pihalla kuvioista  :o

Loppu”kevennyksenä” päästiin Tinan ja Julian kanssa ohjaamaan “lempeää jättiläistä” Heizelwood Zoltania (yksin ei meistä kukaan uskaltanut, hihi). Zole-herra on kyllä vaikuttavin rottweiler mitä olen koskaan tavannut! Ensinnäkin se on aivan VALTAVAN kokoinen ja kaunis, mutta sen olemus, itsevarmuus sekä voima on kyllä aivan TOTAALISEN kadehdittavaa! Nick otti haasteen vastaan ja  treenasi Zolen kanssa. Treeni päättyi siihen kun koira puree rauhallisella ja täydellä otteella, ja maalimiehellä on vaikeuksia saada kättä pois hiasta, koska voimaa on purussa niin paljon :o :)   Pari kuvaa vielä “pikku”  Zolesta :)

 v_heizelwood-zoltan11v_heizelwood-zoltan41

 Illalla sitten taasen keräännyttiin ensin saunomaan ja sitten grillille makkaran paistoon… Ja naurettiin taas  omatkin makkarat kipeenä :)

Sunnuntaina vielä ennen lähtöä tottisteltiin, minkä kyllä ainakin allekirjoittanut olisi voinut jättää väliin :/ Viikonlopun liian vähät yöunet ja riittävä määrä punkkua sekä sidukkaa vaativat veroaan ohjaajan keskittymisestä…. Mutku, mutku on niin kiva istua ja turista koirista ja kaikesta mahdollisesta mukavien ihmisten kanssa lähes läpi yön :)

Nickistä täytyy kyllä vielä todeta, että miehellä on todellakin koiranlukutaito, motivaatio treenata sekä tekniikka ja taito kohdillaan :) Kaveri on erittäin omistautunut koiraurheilulle ja se näkyy hänestä kilometrien päähän, niin ohjaajille kuin koirille :)  Alla vielä pari kuvaa, jotka nämä sekä kaikki muutkin kuvat leiriltä ovat Mika Anderssonin :) (Auvinen) ja Pekka Variksen ottamia !!

HUIPPUCOUTSIT VOL. 5 Ace  Meets Nick Vannerom :)

v_heizelwood-ace61  …ja sama toisesta suunnasta :)  v_heizelwood-ace41

Seuraavana viikonloppuna oltiinkin sitten söpöstelemässä Paimion erkkarissa, josta tuloksena Käyeri3, kera hyvän arvostelun ADRK-tuomarilta. ”Omiin” se voitto urosten käy-luokassa onneksi meni; onnea vielä Henkka, Saila ja Ilkka :) Herra huomautti Ässän hieman löysistä ranteista ja hoikasta kunnosta, joten tällä kertaa sijoittuminen PU-kehässä jäi haaveksi… Kiitos kuitenkin TAAS Mikalle Kepojen presidentille :) Hienosti te pojjaat juoksette :) Kaikkinensa kuitenkin upea päivä Heizelwoodeilta ! Nartuissa Nuorten luokan voitto ja kakkossija Chiquitalle ja Cleolle, paras käyttökoira Xabita, valioluokan voitto Unicalle, kasvisluokan voitto jne, jne… Ja kaiken tietty kruunasi se että nuori Cara-neiti  tuli ja korjasi koko potin, ollen ROP ! Onnea Telle, Mika ja Kennel Heizelwood!!!! Onnitukset myös kaikille muille näyttelyssä pärjänneille sekä tuloksiinsa tyytyväisille! :)

Samaisella viikolla käväistiin vielä Ässän nuorinta jälkikasvua katsomassa Kennel Rotwoodissa. Ilokseni yksi pieni tyttöpentu näistä tulee treenikaverille tänne Poriin ! Todella mahtavaa saada jo toinen pentu tänne suuntaan ja seurailla niiden kehitystä ja kasvua :) Alla vielä kuva yhdestä Rottwood ässä-pennusta :) Ja todella paljon onnea uusille omistajille, jotka ensiviikon aikana noutavat Monikalta uudet perheenjäsenensä!! Muistakaahan laitella viestiä silloin tällöin!! :)
rottwood-s-pentue-0011

 

kuulemisiin :)

Heipat :)

6. Heinäkuu, 2009 klo 00:19 | Aihe: Yleinen

No niin :) menestyksestä on jo toivuttu ja treenit jatkuvat. Puruista oltiin pari viikkoa tauolla ja eilisen perusteella ei ainakaan huonoa tehnyt ;) asenne oli erittäinkin kohdillaan… Jälkeä ollaan myös ahkerasti tallottu ja kyllä me kaikki kolme (minä, Ari ja Ässä) ollaan sitä mieltä että kokeeseen parissa kuukaudessa :) Ja sekös vasta aiheuttaa taholle rytmihäiriötä :))) hih!!

Muutakin mukavaa ehtinyt sattua, sillä juhannuksen jälkeisenä tiistaina Rottwood Kamira synnytti 4u ja 6n maailmaan. Pennelit voivat hyvin ja kasvavat kuulemma silmissä :) Vielä hienompaa, että yksi näistä tyttölapsista suuntaa tännepäin hakutreenikaverille!! Innolla odotan, että päästään Marianne yhdessä treenailemaan, kera isin ja tyttären :)

 

Vielä kuvaterveiset erkkarin ROP-junnu, Fexweiler´s Bearilta :) Kiitos Jari kuvista, on se Mosku komia MIÄS ! :) Ja TSEMPPIÄ Jennille treenilöihin :)

mosku_oikea_etuviisto_suu_kiinni1

Huikea viikonloppu

17. Kesäkuu, 2009 klo 19:24 | Aihe: Yleinen

Nyt se on sitten ohitse, se VIK-koe :) Hyvä valmistautuminen kokeeseen kannatti, sillä Ässä läpäisi sen hyvin arvosanoin. Kokeen tuomarina toimi Paul Dieter Viehoff (ADRK) Saksasta ja ja koeavustajana oli Henry Niskanen.

Koe alkoi lauantai aamulla puoli yhdeksältä ulkomuodon jalostustarkastuksella. Tarkastettavia koiria oli neljä, joten enennenkuin Vik-osuus päästiin aloittamaan joutui siinä tovin odottelemaan, vik-osuuteen oli ilmoitettu osallistuvaksi kolme koiraa.  Itse Vik-osuus oli jaettu kahtia tottelevaisuuteen ja henkilöryhmään sekä puruihin.  Minun ja Ässän vuoronumero oli kolme eli pääsimme aina osuuksiin viimeisenä :)

Toisena vuorossa olleen koiran tottelevaisuusosuuden loppumetreillä Jaana huikkasi minulle, että voit lähteä hakemaan koiraa… Siinä vaiheessa meinasinkin jo sitten oksentaa. Autolle päästyäni jalat rupesi puutumaan ja ajattelin, että tajuhan tässä lähtee. Otin koiran autosta ja siinä kauheassa jännityksessä yritin viritellä koiraa :/

Jotenkin sitä vain taas kun kentälle asti pääsi niin lakkasi jännittämästä ja pystyin keskittymään koiraan. Tottelevaisuusosio sisälsi vain pätkän seuraamista, yhden kulman, kaksi täyskäännöstä sekä pysähdyksen. Seuraamisen aikana ammuttiin myös kaksi kertaa 8mm starttipistoolilla.  Ensimmäisellä suoralla, Ässä tyylilleen uskollisena vilkuili eteenpäin mutta ensimmäisen käännöksen jälkeen kontakti pysyi suht hyvin.  Laukauksiin koira ei reagoinut.

Seuraamisosion jälkeen vuorossa oli henkilöryhmä. Henkilöryhmä vik-kokeessa on sellainen, että 8-10 henkilöä seisoo väljässä ympyrämuodossa johon keskelle ohjaajan on tultava koiran kanssa. Tämän jälkeen, tuomarin merkistä, ryhmä tiivistyy reippaalla vauhdilla koiran ja ohjaajan ympärille ja taas tuomarin merkistä ryhmä loittonee. Tämä osa sujui osaltamme myös suhteellisen hyvin. Pientä vilkuilua koira piti ympärille oleviin, mutta ei reagoinut millään muulla tavalla.

Kokeen puruosuus kostuu piilosta hyökkävän maalimiehen torjumisesta sekä pitkästä liikkeestä. Piilosta hyökkäys meni juuri niinkuin odotin eli hyvin kävi kiinni ja ote voimistui entisestään kuormituksen aikana. Irrotukset olivat myös hyviä ja vartiointikin sujui entiseen malliin :) Pitkään liikkeseen Ässä tuli hihaan hieman huonosti, mutta heti tilaisuuden saatuaan korjasi otettaan. Irrotus ja vartiointi ok.

Tuomarin kirjallista arviointia emme vielä mukaan saaneet, se tulee postilla perästä SRY:ltä. Arviointi oli kaikenkaikkiaan silti erittäin hyvä, varsinkin kuormitettavuuden ja hallinnan osalta. Puruotteesta koira sai myös kehuja, ja miksi ei olisi,  sillä koira puri voimakkaasti hyvällä otteella ja oli erittäin rauhallinen, niinkuin aina :)

Viettiominaisuuksista tuli myös hyvä arvosana kera huomautuksen epävarmuudesta jota koirassa on hieman havaittavissa.   Tämä näkyi tuomarille oikeastaan vain ulkomuodon tarkastuksessa kun koira meinasi ruveta haastamaan tuomaria kun hän tuijotti vähän pitkään (yrittäen siis vähän tarkoituksella provosoida)… :/ Henkilöryhmässä pieni vilkuilukin johtunee tästä samasta syystä. Oma johdomukaisuuden puute koiran ennsimmäisinä elinvuosina on ollut omiaan ruokkimaan tätä ei toivottua ominaisuutta. Kaikki tuomarin arvioimat osa-alueet vastasivat hyvin pitkälle sitä käsitystä joka itselläni on koirasta ollut, niin hyvässä kuin huonossa :)

Koira on puutteistaan huolimatta,  loppujen lopuksi riittävän vahva ja riittävän hyvä hermoinen, joten onneksi tämä epävarmuus ei juurikaan näy puruissa tai muussakaan tekemisessä  ja säilyttää toimintakykynsä hyvin. Vielä ihan väärinymmärrysten ehkäisemiseksi; kokeessakaan koira ei siis tehnyt mitään uhkaavia tai agressiivisia eleitä ketään kohtaan. Harrastuskaverina Ässä on aivan mahtava paketti joka innostuu kyllä ihan  kaikesta, varsinkin puruista :) Olen kyllä niin iloinen, että tämä ensimmäinen tavoitteemme tämän uuden lajimme parissa sujui näin hyvin :) Nyt sitten vain jälkeä ahkerasti tallomaan, sillä koepäivä on jo katsottu… ;)

Kiitokset vielä tätäkin kautta kokeen järjestelijöille ja Onnittelut kaikille kokeeseen osallistuneille! Me kaikki kolme päästiin läpi. Hyvä me :)

Erityiskiitos kuuluu kuitenkin Lahtisen Arille, joka on Ässän maalimies. Hienoa työtä olet tehnyt Ässän kanssa :) Kiitos myös Viljasen Jussille ketä auttoi meitä viimeistelyssä treenien ja neuvojen avulla :) Ja tottakai kiitos kuuluu myös kokeen ihanaiselle avustajalle eli Henkalle, ketä auliisti otti meitä kaikkia treenaamaan kanssaan ennen koetta :)

Kuvia VIK-kokeesta Ässän osalta…

ace_vik61

ace_vik101

heizelwood_ace_vik11

Kiitos Theresia kuvien ottamisesta :)

Seuraavana päivänä koittikin sitten vuotuinen pääerikoisnäyttely Helsingin Tuomarikartanossa. Tuomarina toimi uroksilla samainen herra ADRK:sta ketä Vik-kokeen tuomaroi. Enää paremmin ei olisi näyttely voinut Ässän osalta mennä sillä se oli paras käyttökoira ja rotunsa paras edustaja, kaikista yrityksistä huolimatta… ;)

Kaikki kunnia tästä voitosta kuuluu Mikalle, joka lennätti Ässää kehässä. Itse en olisi jaksanut edes puolia siitä juosta mitä Mika juoksi!! Kiitos vielä Mika, olet huippu :) Samainen päivä sujui koko Heizelwood porukan osalta loistavasti :) Onnea vielä Kennel Heizelwood ! :)

Koko päivän kruunasi, noh yksi tapahtuma josta ei kehtaa mainita, ja sitten tietty ässän poikien upea menestys!! Fexweiler´s Bear oli JunEri1 ja Rop-juniori ja Fexweiler´s Bronco oli JunEri3! Upeaa pojat :) Fexweiler´s Brix oli myös näyttelyssä ja sai arvosanaksi EH:n. Myöskin näpsäkän näköinen nuorineiti, kunhan saadaan vähän painoa putoamaan… ;)

Alla vielä Rop-koira Auvisen ikuistamana

_dsc43201

Karmossen ipanatkin ovat kasvaneet aivan huimasti ja ilokseni sain sen ihan livenä todeta sunnuntaina kun pikku Totti-tyttö kävi isiä moikkaamassa :) Heti seuraavana päivänä nähtiin Cajoa omissa treeneissä ja on kyllä sisarukset erittäin kivan näköisiä ja ennenkaikkea oloisia pentuja; rohkeita, avoimia ja sopivasti vilkkaita ;) Alla vieä Heinosen Sarin ottama kuva pikku Totti tyttösestä :)

dsc_2577totti1

Eipä muuta tälläkertaa kun  OIKEIN HYVÄÄ JUHANNUSTA KAIKILLE!! :)

Kuulumisia….

28. Toukokuu, 2009 klo 16:51 | Aihe: Yleinen

Jeps, ja taas vierähtänyt tovi… Mutta nyt on kesä !! Jipii !! :)

Valmistautuminen VIK-kokeeseen sujuu kohtuullisesti, mikä on tietty ihan hyvä, koska koe on jo kahden viikon kuluttua. HUI !! 

Leireilemässäkin taas käytiin,  oman alaosaston maastoleirillä. Lajeina oli jälki, haku sekä tottis. Tällä kertaa me Ässän kanssa osallistuimme jälkiporukan mukaan. Leiri tuli hyvään paikkaan oman oppimisen kannalta, sillä jäljen opettamisessa koiralle itse olen viellä aika noviisi… Koutsina meillä oli jälkipellolla Salovuoren Kaisa  http://www.elisanet.fi/kaisasalovuori/ . Kaisa on kyllä kouluttajana AIVAN mahtava :) Niin mukava, kannustava ja valoisa persoona sekä ennenkaikkea asiansa osaava ! Eli kiitos vielä Kaisa tätäkin kautta opeista :)

Mukaan leirille, aina Kajaanista saakka, sain houkuteltua Ässän ja Dellan jälkikasvua kera omistajansa (vaikka aika helpolla mukaan lähtivät) :) Fexweiler´s Bronco a.k.a. Otto oli oikein mukava ja komea miehenalku! Mummin kulta :) Kiitos Ellu, että jaksoit lähteä tänne asti ! Oli todella mukava nähdä teitä molempia !!  Siitä se hulluus sitten alkaa :) Innolla odotan erkkaria, että pääsee mukuloiden kanssa kehään :) Alla kuva komeasta Otto-pojasta, ikää 10 kk !

otto11

 

Kovasti ovat myös Ruotsin maalla ipanaiset kehittyneet ja syksyllä toivottavasti nähdään kaikkia Mh-testin merkeissä :) Kuvaterveisiä lähettivät myös 13kk miehenalut Clurus Balto (oikealla)  sekä Boyer. Tack för pics Johanna :)

boyer-0905171balto-090516-111

Kaikista tuorein jälkikasvukin Karmossen kennelistä pyrähti Äitienpäivän aikoihin maailmalle uusiin koteihinsa…  Kiitos kovasti penneleiden omistajille, ketkä heti laittoivat lapsosten kuulumisia myös tännepäin! :)  Olkaahan myös jatkossa yhteyksissä :)

Alla rivillinen pikku riiviöitä :) vasemmalta Doni,  Hilppa ja Totti (Karmossen Xcellent Choise, Karmossen Xcellent Dream ja Karmossen Xtra Touch)hoice

doni20920viik1hilppa208viik1totti2002820kopio1

Ja TIETYSTI loppuun vielä Huippukoutsit VOL.4  Ace meets Kaisa Salovuori  :)

peltojc3a4lkileiri_22-241509_2465b15d

Leirielämää…

28. Huhtikuu, 2009 klo 18:20 | Aihe: Yleinen

No niin. Oltiin Ässän kanssa 24.-26.4.2009 leireilemässä Räyskälässä. Leirin olivat järkänneet yhteistuumin Soili Paldanius http://www.kolumbus.fi/finnways/  ja Nora Salonen  http://www.kolumbus.fi/~norsal/faustfechter/ . Leirin aiheena oli suojelu ja kouluttajana/maalimiehenä toimi Hans-peter Thimm Saksanmaalta. Täytyy tähän heti kärkeen todeta, että leiri oli kyllä ehdottomasti UPEA !! Järjestelyt olivat loistavat, ruoka hyvää, kiva porukka ja uusia mukavia tuttavuuksia, ilmat suosivat ja ennenkaikkea maalimies ei taaskaan pettänyt :) Tämä herra on kyllä ainakin minut vakuuttanut osaamisellaan ja taidoillaan !!

Treenit menivät meidän osalta hyvin ja saatiin hyviä vinkkejä tulevaisuuden treeneihin. Niistä sitten vain kertomaan omalle maalimiehelle ja yhdessä sitten pohditaan mitä niistä tullaan käyttämään :)  Kunhan tässä vielä itsekin mutustelee hetken tätä uutta tietomäärää ja yrittä saada ne jonkun näköiseen järjestykseen omissa ajatuksissa :o

Kiitos siis nyt aivan kaikille leirille osallistuneille ja järjestäjille sekä maalimiehelle! Minulla oli ainakin AIVAN ÄLYTTÖMÄN mukavaa !!  Vielen Dank Peter !!! Du bist SUPER :)

Loppuun vielä tietysti pari kuvaa leiriltä, jotka on ottanut Sarah THÖ MESTARIKUVAAJA Dahlgren :)  http://www.kolumbus.fi/sarah.dahlgren/

Huippukoutsit vol.3  Ace meets Hans-Peter Thimm :)

 

blogi-1

blogi-2

blogi-41

Ja Koskaan EI ole niin kiire etteikö sitä ehtisi poseerata :) Ässä á la Telle http://www.heizelwood.com/ kasvattajan sivuilta löytyy lisää kuvia sekä leiritunnelmaa :)

blogi-5

Kesää odotellessa…

22. Huhtikuu, 2009 klo 22:00 | Aihe: Yleinen

Taas on vierähtänyt “tovi” siitä kun on viimeksi mitään kirjoitellut. Johtunee siitä, että tämä yrittäjän elämä ei paljoa vapaa-aikaa ole jättänyt :/ Ja tietysti kaikki vapaa mitä on, tulee vietettyä koirulin kanssa.  Treenattu ollaan kovasti ja toivon mukaan tämän kesän tavoitteet tulee kunnialla vietyä läpi. Haussa toivonmukaan loppukesästä ollaan sinne “kuningas”luokkaan valmiita. Riippu tietysti siitä miten sitä ehtii treenailemaan ja miten sitä treenit menee… Yhtä tämän kesän tavoitetta päästiin tänään askeleen lähemmäksi kun ilmoitin meidät VIK-kokeeseen http://www.rottweiler.fi/KTM_VIK_KOE.htm Eli hommia piisaa treenisaralla :o

Saas nähdä kuinka äijän ja ämmän käy :)

Jälkipeltojen kuivumista myös tällä sunnalla odotellaan ja eiköhän sitä jo viikonloppuna sinnekin päästä. Viime syksynä kun niitä jälkiä alettiin tosissaan tallomaan ja hyvin päästiin etenemään siinäkin. Nyt vain jatketaan siitä mihin jäätiin ja katsotaan onko syksyyn mennessä kaikki kolme osaa kunnossa….. :)

Alla vielä kuva mamman mussusta … hienosti jaksoi vielä poseerata treenilöitten päätteksi :) Kiitos Kirsille kuvaamisesta ja Emilialle pallottelusta, OLETTE IHANIA :)

c3a4ssc3a481c3a4ssc3a451

Ja ihan vielä lopuksi pari Paldaniuksen Soilin ottamaa kuvaa seminaarista Inkoossa (14.3.2009) johon päästiin Ässän kanssa osallistumaan. Luennoitsijana siellä erittäin osaava ja kokenut Juha Korri. Kiitos siis vielä Juha Korrille opettavaisesta päivästä ja Riikalle ketä tämän teki mahdolliseksi meille :)

Huippukoutsit vol.2  Ace Meets Juha Korri :)

p10102541p10102561p10102571p10102591

….ja eikun seuraavaan kertaan :)

Heippa taas pitkästä aikaa!

20. Helmikuu, 2009 klo 20:59 | Aihe: Yleinen

Ja niin pyhästin kun päätin, että kyllä ainakin kerran viikossa tänne pitää kirjoitella…..

Aloitetaan vaikka siitä “yhteiskuvasta” joka sisaruksista piti ottaa… No hommahan lähti jo hyvin siitä kun ilma oli aivan peestä. Pilvistä ja mukavaa tihkusadetta. En siis enää koskaan ainakaan ääneni sano, että silloin ja silloin otetaan kuvia, koska tuntuu olevan enemmänkin sääntö kuin poikkeus, että silloin ei ainakaan ilmat suosi. Mutta täytyyhän tänne nyt laittaa edes se YRITYS kahdesta apinansukuisesta sisaruksesta :)

alli-ja-assa-014

Samana viikonloppuna oltii muiden “woodien” kanssa tottistelemassa Vartiaisen heilutellessa tahtipuikkoa :) Vaikka koutsi olikin flunssan kourissa niin hyvin hän tuo taas jaksoi muistuttaa siitä mustavalkoisuudesta, joka ainakin mun ohjauksesta puuttuu… Kyllähän tuon aina vähän aikaa muistaa kun joku siitä tarpeeksi lujaa sanoo, mutku, mutku :) ei voi aina muistaa.

Noh. Kivaa kuitenkin taas oli näiden ihanien ihmisten ja koirien kanssa! Vaikka meidän treeni menikin siten, että siitä ei paljon jälkipolville kerrottavaa ole, oli todella mukava huomata, että tosta mamman mussustahan on kasvamassa aikuinen :) Poissa oli turhat pöhinät sekä öhinät ja olemisen varmuus on tullut tilalle :)  Mutta taasen toi tämä mukavaakin mukavampi tottispäivä lisää motivaatiota treenaamiseen, joka tossa kerkesi olemaan vähän tauollakin, ihan oman laiskuuden ynnä mukamas työrupeaman seurauksena…Kiitos siis Jan taas kerran opeista ja ohjauksesta! Kyllä me tästä vielä nousemme :) Tässä vielä muutama otos á la PEKKA VARIS, kaikki allaolevat kuvat hänen otamiaan!

Alla olevassa vastaanotetaan palautetta….

dsc_37651

Kyllä me hommiakin tehtiin…

 dsc_40911

Yhteiskuva LOISTAVASTA Woodi-porukasta!! (kaikki eivät enää valitettavasti olleet kuvanottohetkellä paikalla)

dsc_4241311

Loppuun vielä tulevan vuoden huippukoutsien sarjaan….

ACE MEETS VARTIAINEN :)

dsc_4239211

 

Eiköhän tässä taas ihmeteltävää tahoille….. :)

Pientä päivitystä…

28. Tammikuu, 2009 klo 14:43 | Aihe: Yleinen

Tässä hetki aikaa ennen töihinmenoa kirjoittaa pientä tarinaa ja lisätä taas pari kuvaa… Ruotsista saatiin taas kuvapostia Ässän pentusista, tällä kertaa Clurus Bagheerasta a.k.a. Bascosta, joka on erittäin komea 9kk vanha miehenalku.

 basco_20090104_0081-pienempi.jpg

Pikkumies on ohjaajansa Elinin kanssa kiertänyt muutaman pentunäyttelyn hyvällä menestyksellä, samoin kuin siskonsa Binja… Lisää tietoa näistä kaunokaisista sisaruksineen; http://www.cluruskennel.com/startsida.html 

Johanna on onnistunut löytämään  aktiiviset kodit näille mukuloille ja mikä hienointa koirissakin tuntuu riittävän virtaa myös muuhunkin harrastamiseen kuin vain söpöstelyyn :) Asiaa tietysti auttaa se, että Rouva Clurus on itse kovin aktiivinen kasvattiensa kanssa. Lähes viikoittain he treenaavat yhdessä tottista ja jälkeä, mikäli kelit antaa myöden.  Tämän vuoden aikana pennut kuvataan lonkkien ja kyynärien osalta ja syyskuussa koko konkkaronkka on tarkoitus viedä MH-testiin. Näitä tuloksia jäädään mielenkiinnolla odottelemaan….

Thank you Johanna for beeing so activ with your puppys and with teir owners :)

Pari viikkoa sitten käväisin Kajaanissa ihastelemassa Ässän ja Dellan pentuja, joilla niilläkin jo ikää reilu 6 kk. Aika kanssa näyttää mitä näistäkin isoina tulee, mutta kivalta ainakin toistaiseksi näyttää :)  Sieltäkin tuli tietysti iso kasa kuvia mukaan, valitettavasti ilma oli aika synkkä ja kuvien laatu siis sen mukainen…. Ylemmässä kuvassa Fexweiler´s Bear a.k.a. Mosku ja alemmassa Fexweiler´s Blade a.k.a. Masi a.k.a Härveli :) (Kenen kuvaa tämä tekniikan wonderchild ei nyt jostain prk:leen syystä saa näkymään…)

fexweilers-bear-174-pienempi.jpg

Ja kun sukuloinnit urakalla alettiin niin käytiin räpsimässä pari kuvaa Alli-siskostakin :) Haaveissa parin viikon päästä saada Alli ja Ässä SAMAAN kuvaan, sen verran liikuvaiset sisarukset kyseessä… :O  Ehkä ne jotkenkin samaan kuvaan saa, mutta miten ja missä asennossa onkin toinen juttu :)

alli-pienempi1.jpg

alli-pienempi2.jpg

Täytyypi tästä rientää töihin, joten seuraavaan kertaan :) 

harjoituskappale….

16. Tammikuu, 2009 klo 17:12 | Aihe: Yleinen

Täytyyhän meidänkin tälläinen blogi nyt aloittaa ja vähän harjoitella kuvien laittoa, sillä niitähän on tulossa pian, ja paljon :) Alla kuva Ässän jälkeläisestä (emä: Yengol´s Andra),  8,5kk vanhasta Clurus Broncosta ruåtsinmaalta.

Clurus Bronco